4 yrttiä arjen jaksamiseen

Jaksamisemme takana on optimaalinen kehon toiminta ja suoliston bakteerikanta. Jos suolistomme mikrobiomi ei voi hyvin, se tarkoittaa meille epäedullisten bakteerien lisääntymistä, ja pidemmän päälle niiden patogeenisia eli sairauksia aiheuttavia seurauksia. Olkoon siis “ruoka lääkkeemme”. Tehokkaiden ja monivaikutteisten yrttien käyttö osana jokakertaista ateriointiamme toimii niin ennaltaehkäisevästi kuin tasapainoittavastikin.

Ravinnerikkaan ruuan puuttuessa, alamme väistämättä pikkuhiljaa suistua tilaan, jossa ei ole energiaa. Ruualla ohjaamme mikrobejamme ja kehomme toimintaa.

Koska jaksamattomuus, moninaiset oireet, aineenvaihdunnan ja suoliston haasteet ovat nykyisin arkipäivää enenevissä määrin, on tähän artikkeliin valittu kasveista tehokkaimpia suoliston, maksan ja aineenvaihdunnan kannalta – huomioiden samalla niiden hyvä saatavuus Suomessa. Näillä voimme tehokkaasti vaikuttaa kaikkialle kehoon, kuten immuunijärjestelmään, mielen haasteisiin, hormonitoimintaan, liikalihavuuteen ja krooniseen hiljaiseen tulehdukseen.

 

Neljä kehoa tehokkaasti tukevaa yrttiä

Virukset, loiset, sienet ja hiivat ja erilaiset ”pahatkin” bakteerit kuuluvat kehoomme. Mutta eivät isänniksi, vaan pieninä määrinä, edistämään terveyttämme. Haasteemme on siinä, että tavanomainen länsimainen arkiruoka ja elintapa tukevat liiaksi noita edellä mainittuja terveydellemme epäedullisin seurauksin.

Käymme tässä läpi siankärsämön, rosmariinin, timjamin ja rautanokkosen, keskittyen niiden vaikutuksista ensisijaisesti ihmisen suoliston bakteerikantaan, patogeeneihin (sairautta tai oireita aiheuttava mikrobi, kuten bakteeri, alkueläin, sieni, hiiva, virus, tms.) ja tulehdukseen vaikuttaviin fytokemikaaleihin (eli kasviravinteisiin).

SIANKÄRSÄMÖ Achillea Millefolium  kukat, myös lehdet

Ruuansulatuskanavalle antibioottinen (vaikuttaa myös sieniin ja viruksiin) tehokasvi, jonka vaikutukset ulottuvat myös maksaan, kehon hapetusstressiin ja tulehdustiloihin.

Korkea flavonoidipitoisuus, resveratroli ja kversetiini, A- ja E-vitamiinit, tanniinit ja monet muut hyvin tunnetut voimakkaat antioksidantit tekevät kasvista erityisen tehokkaan moneen akuuttiin ja krooniseen vaivaan.

Verta vahvistavat ominaisuudet antavat apua – tulehdusten ja antipatogeenisuuden lisäksi – monissa kansansairauksissa, kuten  sydän- ja verisuonisairauksissa,  ja niin naisten kuin miesten hormonaalisissa haasteissa.

Veressä ja maksassa siankärsämön vaikuttavat aineet lisäävät superoksididismutaasi-entsyymin aktiivisuutta, joka neutralisoi ja poistaa tehokkaasti kroonista tulehdusta lisääviä vapaita radikaaleja. Tämä lisää kehon energiatasoja ja edistää  myös rasva-aineenvaihduntaa.

Suoliston bakteerikanta muuttuu terveydellemme ja kehon optimaaliselle toiminnalle edullisemmaksi (mm. Lactobasillukset lisääntyy ja umpisuolen mikroflooran aktiivisuus lisääntyy).

Kasvi kuuluu asterikasveihin ja sisältää salisyylihappoa.

[1-5]

ROSMARIINI Rosmarinus Officinalis  Lehdet

Rosmariini on ”desinfiointiaine”, joka kykenee esimerkiksi lisäämään lihan säilyvyyttä. Antibakteerista ja antifungaalista (sieniä tappava/estävä) ominaisuutta täydentävät voimakkaat antioksidantit (mm. fenolit, fenoli-, kahvi- ja muut hapot) ja immuuni-tulehdusjärjestelmää aktivoivat bioaktiiviset kasvikemikaalit (kuten kamferi ja haituviin öljyihin kuuluvat terpeenit).

Käytännön tasolla rosmariinista voidaan saada apua

  • krooniseen tulehdukseen (myös patogeenit ja esimerkiksi Herpes Simplex-virukset)
  • virkistämään, nostamaan mieltä ja kirkastamaan ajatustoimintaa ja muistia, (Alzheimer)
  • ruuansulatukseen, ruokahaluun, dysbioosiin
  • ylipainoon ja aineenvaihduntaan (maksa ja mikrobiomi, etenkin karnosiini- ja rosmariinihappo)
  • verenkiertoon (ääreisverenkierto ja verisuonten kalkkeutumisen esto, esim. kahvi- ja rosmariinihappo)

Anti-inflammatorisista vaikutuksista on ollut vahvaa viitettä tutkimuksissa: Suoliston mikrobiomin muutos (esim lactobasillukset lisääntyy) sekä  tulehdusmarkkereiden laskua veren seerumissa, aivojen mikrogliasoluissa ja hippokampuksessa.[10]

[3-4, 6-9]

TIMJAMI Thymus Vulgaris (tarha-ajuruoho) maanpäälliset kasvin osat

Hoidollisesti  timjamin pääkäyttökohteet ovat hengitystiet ja maha-suolikanava. Se auttaa hävittämään epäedullisia mikrobikantoja mm. limakalvoilla, keuhkoissa ja iholla. Hengitysteissä se auttaa irrottamaan limaa, ja voi auttaa limaiseen yskään.

Tymoli on timjamin vaikuttavimpia ainesosia, ja se tappaa sieniä, hiivoja (esim. Candida Albicans), bakteereita, alkueläimiä ja muita loisia sekä viruksia mm. keuhkoissa, suolistossa, suussa, hengitysteissä. Timjamin haihtuvista öljyistä myös karvakroli ja terpeenit toimivat desinfioivina. Timjami on myös antioksidanttilähde.

Timjami tehostaa ruuansulatusta ja sen on todettu auttavan myös maha-suolikanavan toiminnallisissa häiriötiloissa, kuten dyspepsiassa. Se voi auttaa alavatsan turvotuksiin, kipuihin mm. ilmaa poistavasti. Timjami muuttaa suoliston mikrobiflooraa positiivisesti (lisää muun muassa Bifido-bakteereita),

[3-4, 6, 11-12]

RAUTANOKKONEN Urtica Urens  versot ja muut maanpäälliset kasvin osat

Rautanokkosen tulehduksia ehkäisevä vaikutus on vielä voimakkaampaa kuin muilla nokkoslajikkeilla. Rautanokkonen vaikuttaa erittäin kokonaisvaltaisesti tulehduksiin: Se heikentää patogeenisia mikrobeja ja sieniä, suojaa vatsaa ja estää Helicobacter pylorii-bakteerin lisääntymisen (hesperidiini), lisää anti-inflammatoristen eli tulehdusta ehkäisevien sytokiinien määrää, laskee aivoissa neuroinflammaatiota mikä vaikuttaa postiivisesti mm. psyykkisiin haasteisiin ja alzheimerin tautiin.

Rautanokkonen on voimakas antioksidantti, ja sisältää runsaasti fenoleita ja flavonoideja (kversetiini, karotenoidit, tocoferolit, kahvi- ja rosmariinihappo).

Myös nokkosen nitraateilla on todettu positiivisia vaikutuksia veri – ja imusuoniin.

[1, 3, 5]

Yhteenveto ja teoriasta käytäntöön

Hoidollisesti on antoisaa, että voimme hyödyntää yrttejä tehokkaasti esimerkiksi terapeuttisissa ravitsemushoidoissa. On kuitenkin vielä tärkeämpää terveytemme kannalta, että avaamme yrttien maailmaa ennaltaehkäisevänä arjen ruokakäytössä. Tutkijat ovat todentaneet länsimaisen kulttuurin ja korkeakalorisen ruokavalion (High Fat Diet, HFD) omaavilla pelkän yksittäisen yrtin saannin lisäämisen tuovan selkeitä positiivisia vaikutuksia mikrobiomiin, krooniseen tulehdukseen, oksidatiivinen stressiin ja erilaisiin elintasosairauksiin. On myös todettu, ettei yrttien käytöstä ole haittaa, vaan ne ovat turvallisia päivittäisessä ruokakäytössä henkilöille, joilla ei ole allergiaa tai yliherkkyyttä näille kasveille.

Vaikutuksien saamiseksi on tärkeää päivittäinen käyttö riittävinä pitoisuuksina. Ruokakäytöstä kannattaa tehdä helppoa tämän onnistumiseksi.

Rasvaliukoisilla yhdisteillä on tehokasta mm. öljyyn uuttaminen. Esimerkiksi huonoksi kolesteroliksi kutsutun LDL-kolesterolin todettiin laskevan hyperkolesterolemia-potilailla timjamilla terästetyllä neitsytoliiviöljyllä pelkkää neitsytoliiviöljyä tehokkaammin [12].
Rosmariinin    haihtuvilla eli eteerisillä öljyillä on iso vaikutus. Tutkijat uskovat rosmariinilla olevan ”suojaavia vaikutuksia COVID-19:ta ja muita sytokiinimyrskyihin liittyviä infektioita vastaan”.[14]

Öljyuutos on kätevä tapa saada yrttejä päivittäiseen käyttöön ja säilyvyys on erinomainen. Nämä antavat myös erittäin mieluisia makuja ruokiin.

Myös vesiuutos eli haudutettu yrtti-infuusio antaa runsaasti kehon käyttöön yrtin vaikuttavia aineita. Vesiuutoksia, kuin myös kasveja sellaisenaan, voidaan käyttää mausteina niin tuoreruoassa kuin haudukkeissa.

 

Rakkaudella,
FLT Ravintovalmentaja® Marianne Tynkkynen

Lähteet ja lähdeviitteet:

  • [1] Åhlberg, Mauri K. 2022; Terveyttä Lähiluonnosta, Helsingin Yliopisto
  • [2] Damaziak, Stelmasiak, Konieczka, Adamek-Urbanska, Gozdowski, Pogorzelski, Zdanowska-Sasiadek 2022; Water extract of yarrow (Achillea millefolium L.) leaf improves production parameters, tissue antioxidant status and intestinal microbiota activity in turkeys, https://wwwcom/science/article/abs/pii/S0377840122001079
  • [3] Holm, Hiltunen 2008; Lääkkeitä luonnosta, Helsinki University / Palmenia
  • [4] Holm, Hiltunen 1997; Eteeriset öljyt ja niiden lääkinnällinen käyttö, Tammer-Paino
  • [5] Piippo, Sinikka 2016; Villivihannekset, Minerva
  • [6] Piippo, Sinikka 2013; Elinvoimaa Mausteista, Minerva
  • [7] Xuan He, Man Zhang, Shu-Ting Li, Xinyu Li, Qingrong Huang, Kun Zhang, Xi Zheng, Xue-Tao Xu, Deng-Gao Zhao, Yan-Yan Ma 2022; Alteration of gut microbiota in high-fat diet-induced obese mice using carnosic acid from rosemary, https://onlinelibrarycom/doi/full/10.1002/fsn3.2841
  • [8] Ying Guo, Jianping Xie, Xia Li, Yun Yuan, Lanchun Zhang, Weiyan Hu, Haiyun Luo, Haofei Yi, Rongping Zhang 2018; Antidepressant Effects of Rosemary Extracts Associate With Anti-inflammatory Effect and Rebalance of Gut Microbiota, https://wwworg/articles/10.3389/fphar.2018.01126/full
  • [9] Sánchez-Camargo A. Herrero M. 2017; Rosemary (Rosmarinus officinalis) as a functional ingredient: recent scientific evidence, https://wwwcom/science/article/abs/pii/S2214799316301825
  • [10] Liu Y., Li C., Huang X., Zhang X., Deng P., Jiang G., Dai Q. 2022; Dietary rosemary extract modulated gut microbiota and influenced the growth, meat quality, serum biochemistry, antioxidant, and immune capacities of broilers, https://wwworg/articles/10.3389/fmicb.2022.1024682/full
  • [11] Knaub, Schön, Suarez, Pischel 2022; Effects of a Food Supplement with a Wild Thyme (Thymus serpyllum L.) Extract on Gut Health and the Microbiome in Humans: A Randomized, Double-Blinded, Placebo-Controlled Clinical Trial, https://wwworg/journal/paperinformation.aspx?paperid=121581
  • [12] Martín-Peláez, Mosele, Farrás, Torre, Subirana, Pérez-Cano, Castaner, Solá, Fernandez-Castillejo, Heredia, Farré, Motilva, Fitó 2015; Effect of virgin olive oil and thyme phenolic compounds on blood lipid profile: implications of human gut microbiota, https://linkcom/article/10.1007/s00394-015-1063-2
  • [13] Piippo, Salo 2021; 100 Teeyrttiä Luonnosta ja Puutarhasta, Minerva
  • [14] Shiravi, Akbari, Mohammadi, Khalilian, A. Zeinalian, M. Zeinalian 2021; Rosemary and its protective potencies against COVID-19 and other cytokine storm associated infections: A molecular review, https://contentcom/articles/mediterranean-journal-of-nutrition-and-metabolism/mnm210013

Rakkaudella,

Marianne Tynkkynen

FLT Ravintovalmentaja®

NewDayFood – Marianne Tynkkynen

GSM 045 1280 191

www.mariannetynkkynen.fi