Koska korona on päässyt meidän kaikkien arkeen ja luonut paljon haasteellisia ja epämukavia tuntemuksia etenkin niin sanotuissa riskiryhmissä, mutta myös meissä kaikissa, koen ajankohtaiseksi ja tarpeelliseksi kirjoittaa noin yleisesti siitä, kuinka tärkeä ja moniulotteinen C-vitamiini on terveydellemme. Sekä siitä, kuinka immuniteettimme yksi tärkeimmistä peruspilareistamme on suolistomme ja että suolistossamme sijaitsee yksi immuniteettimme pääkeskuksista. Lisäksi haluan muistuttaa, ettemme ole missään ennenkuulumattomassa yliluonnollisessa kontrolloimattomassa tilanteessa, vaikka pyrimmekin kautta maapallomme pitämään sekä riskit että haitat kurissa melkoisen mittavillakin toimilla. Nautitaan keväästä ja elämän energioista tänäänkin!
C-vitamiini – luonnon superantioksidantti
C-vitamiini on vesiliukoinen vitamiini, joten sitä ei juurikaan varastoidu elimistöön, vaan meidän tulee saada sitä ravinnostamme jatkuvasti. Jos ruokavalio on marjaton, vain vähän kasviksia sisältävä ja einespainoitteinen, jää C-vitamiinin saanti väistämättä liian vähäiseksi. Lisäksi on huomionarvoista, että mikäli kulutus on normaalia suurempaa – esim. stressin, urheilun, sairastelun tai vaikka vain huonokuntoisen suoliston johdosta, on saanninkin oltava huomattavasti tavallista suurempaa. Silloin voi olla välttämätöntä saada C-vitamiinia myös ravintolisistä tai käyttää esim. tyrniä suurina, ns. terapeuttisina annoksina.
C-vitamiinin hyviä lähteitä tyrnin lisäksi ovat suomalaiset marjat, kärkipäässä mustaherukka. Toinen hyvä lähde on hedelmät, kuten luomukiivi ja -appelsiini. Myös jotkin kasvikset sisältävät C-vitamiinia eli askorbiinihappoa mukavasti, kuten paprika ja nauris. Huomaa, että kuumentaminen vähentää olennaisesti C-vitamiinipitoisuutta – suosi siis näiden kasvisten käyttöä tuoreina.
C-vitamiini edistää immuniteettia voimakkaan antioksidanttivaikutuksensa johdosta. Lisäksi se tehostaa maksan toimintaa, tehostaa väsähtänyttä hormonitoimintaa, parantaa raudan imeytymistä ja vaikuttaa positiivisesti liiaksi hyytyvään vereen. C-vitamiini on siis tehokas vitamiini, jota tarvitaan monipuolisesti ympäri elimistöä. Puutos aiheuttaa ns. keripukin oireita ja altistaa mm. tartuntataudeille ja flunssakierteille. Puutosoireita ovat väsymys ja ärtyneisyys, heikotus ja tulehdukset esim. ikenissä. Myös luiden ja hampaiden terveys tarvitsee askorbiinihappoa. Eipä siis kumma, että C-vitamiini toimii myös koronavirusta vastaan taistellessa. Huomioiden C-vitamiinin vähäinen saanti nykyisestä ruokavaliostamme sekä elämäntapojemme aiheuttama kulutuksen nousu, voisimme hyödyntää tätä luonnon superasetta paljon nykyistä enemmän – myös taistelussa koronaa vastaan.
Suolisto immuniteettimme kunkkuna
Suolistojemme huono kunto on mahdollisesti yksi niistä tekijöistä, joiden vuoksi erilaiset virukset koituvat osalle meistä hyvinkin vaarallisiksi. Suolistossamme sijaitsee mm. 80 % immuunisoluistamme ja koska suun kautta saamme jatkuvasti isoja bakteerimääriä elimistöömme, on suoliston kunnon merkitys valtava. Millainen bakteerikanta siellä on, saavatko terveydellemme edulliset symbioosiasukit ravintoa ruuastamme, ovatko limakalvot ehjät? Nämä kolme asiaa ovat oleellisia, mikäli haluamme pitää virukset ja niistä aiheutuvat oireet loitolla. Joten valkojauhotuotteet, einekset ja sokerit on tosiaan syytä pitää sunnuntaissa ja koostaa arkiruoka laadukkaammista luonnonantimista, kuten marjoista, kasviksista, kuiduista ja täysjyvätuotteista, unohtamatta laadukkaita rasvojen ja proteiinien lähteitä.
Myös stressi muokkaa voimakkaasti bakteerikantaamme ja limakalvojen kuntoa, joten palautuminen ja riittävä uni kuuluvat myös suoliston tasapainon ylläpitämiseen ja toimivat näin suojana viruksilta ja muilta infektioilta.
Eli pidetään huoli voinnistamme ja elimistömme tasapainosta, syödään monipuolista ravinnetiheää ruokaa ja palaudutaan. Virukset ovat osa luonnollista elämää ja luonnossa on aseet ehkäistä tartuntoja ja voittaa ne. Tasapainoisen terveydentilan saavuttamiseen kannattaa siis joka mielessä panostaa ja nähdä vaivaa jo ennen mahdollisen sairauden puhkeamista, saati silloin kun elimistö jo oirein pyytää sitä. Annetaan keholle työkalut, niin keho hoitaa puolestamme puolustuksen.
Aurinkoa uuteen viikkoon. Pidetään huoli itsestämme,
Marianne Tynkkynen | FLT Ravintovalmentaja®